Suosi paikallisia yrityksiä joululahja hankinnoissa

posted in: yrittäjyys | 0

Joulukuu on yrittäjälle tärkeimpiä sesonkiaikoja. Silloin autetaan asiakasta lahjahankinnoissa ja samalla tehdään omia palveluita ja tuotteita tutuksi. Miksi kannattaisi miettiä niin sanotun laajemman perspektiivin kautta mistä lahjan läheiselleen ostaa? Eikö ole sama ostaako pehmeän paketin verkkokaupasta vai lähivaateliikkeestä tai elektroniikkaa tutulta myyjältä omalta paikkakunnalta kuin 100km päästä tuntemattomalta myyjältä.  

                                                              Ei se itse asiassa ole aivan sama.
 
Verkkokaupasta on todella kätevä tehdä ostoksia ja niitä teen myös välillä itse, mutta pitää muistaa, että rahat siitä menevät jonkun toisen pussiin. Jonkun tuntemattoman, kenties ulkomaalaisen yrityksen kassaan joka ei välttämättä maksa edes veroja Suomeen.  Kun teet ostoksia paikallisilta yrityksiltä kannatat heidän yritystoimintaansa paikkakunnalla. Pidät heidät ja koko paikkakunnan elinvoimaa yllä sillä se sama raha jonka toit yritykseen, kiertää toiseen yritykseen ja moneen muuhunkin yritykseen.  Ostovoiman vaikutus on valtava vaikka tekisit aivan pienenkin ostoksen. Se ei pelkästään vaikuta yrittäjän kassan puolella vaan myös siinä, että tuet omalla panoksellasi yrittäjää henkilökohtaisesti hänen omassa työssään.

 

Annat hänelle voimaa tehdä rakastamaansa työtä, sillä hän on sen ihan vapaaehtoisesti itselleen valinnut auttaakseen sinua.
 
Annat hänelle itsevarmuutta toimia tarpeellisena, sillä ei ole helppoa olla yrittäjä kaiken byrokratian ja paperisälän keskellä.
  
Annat hänelle toivoa tulevaisuuteen, sillä ilman asiakkaita ei olisi myöskään yrittäjiä.
Suosi paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä mahdollisimman paljon tänä jouluna kun teet joululahjahankintoja.  Niin teen minäkin. 
 
Heidi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *